top of page

Ammatit & arvot

Navigaatio

Lapsuus ja nuoruus

Lapsuus ja nuoruus

Lapset (0-20kp),  eli 0-15 vuotiaat. Lapset eivät vielä osallistu heimon elättämiseen ja koulutukseen. Heidän tehtävänsä on opiskella heimojen tavoille ja seurata aikuisten ammatteja ja sitä, miten niissä toimitaan, sillä täyttäessään 16 vuotta heidän täytyy valita, mitä ammattia he alkavat itse opiskella. Jos lapsella on aikaa ja kiinnostusta, ja häntä pidetään tarpeeksi taidokkaana, lapsi voi valita kouluttautuvansa kahteen ammattiin yhtä aikaa. Se kuitenkin tarkoittaa vähempää vapaa-aikaa ja lisää tehtäviä asioita. Lapset eivät osallistu sotiin, ellei joku tyhmä onnistu livahtamaan mukaan.

​

Alokkaat, eli 16-18 vuotiaat nuoret opiskelevat jotakin tiettyä, lapsena valittua ammattia.  Jos alokas opiskelee joksikin muuksi kuin soturiksi, hänelle opetetaan siitä huolimatta taistelun perusasiat heimojen kireiden välien sekä ympäriinsä vaeltelevien mutanttien takia. Lapsen täyttäessä 16 vuotta hän osallistuu rituaaliin, jossa hän ilmoittaa ammatin, johon haluaa kouluttautua. Hänelle nimetään kouluttaja ja lapsesta tulee virallisesti alokas. (Alokkaasta voi aloittaa heti, kun liittyy, mutta alokkaan koulutuksen pituus riippuu ammatista, mihin hän haluaa kouluttautua)

Ammatit

ammatit

Kokit (175kp+), ne, jotka huolehtivat heimojen ruokkimisesta. He valmistavat sotureiden tuoman riistan ruoaksi, sekä hoitavat myös ruokakasvien (viljan, vihannesten ja mausteiden) kasvattamisen. Useilla kokeilla on joku toinenkin ammatti kokin koulutuksen rinnalla.

​

Viihdyttäjät (175kp+), eli näyttelijät ja muusikot, jotka tarjoavat nimensä mukaisesti heimolaisille viihdettä ja iloa. Viihdyttäjä on usein sivutyö, sillä jokapäiväisessä elämässä ei ole jatkuvasti näytelmiä ja konsertteja.

​

Soturit (200kp+),  eli heimojen puolustajat sekä metsästäjät. Yleensä heidän päätehtävänsä on metsästää, jossa he käyttävät yleensä jousipyssyjä, jotkut kenties keihäitä. Kaikilla on kuitenkin aina mukanaan miekka/puukko, hyökkäysten tai mutanttien varalta, tai saaliin viimeistelemiseen, jos nuolet eivät riittäneetkään. Metsästyksen lisäksi leiriä vartioi aina vähintään 100 soturia ja soturipartio kiertää päivittäin heimon reviirin ympäri. Soturit ovat aina valmiita taistelemaan. Se on myös yleisin sekä monipuolisin ammatti heimoissa. Heimoissa on tallillinen hevosia sotureiden käyttöön (lukuunottamatta Corvusaa, jossa heillä on mutanttikorpit). Soturit osallituvat tietenkin sotiin, ja ovat tärkein osa sotatoimien harjoittamista.

​

Käsityöläinen  (200kp+),  henkilö, joka valmistaa esimerkiksi kankaita ja lankaa sekä työstää niistä vaatteita ja muita asusteita. Käsityöläisten joukosta löytyy myös suutareita. Leirien kauppa-alueilla on yleensä suuri talo, jossa käsityöläiset pitävät kauppaansa. Sieltä kaikki voivat hankkia vaatteita ja muita käsityöläisten valmistamia asioita. Käsityöläisten koulutukseen kuuluu myöskin taistelu, mutta he eivät välttämättä osallistu sotiin.

​

Eläintenkesyttäjät (200kp+) Kuka kesyttää hevoset ja mutanttikorpit ja hoitaa niitä? Eläimistä kaikin tavoin huolehtiminen ja niiden kouluttaminen on eläintenkesyttäjien työtä, ja he viettävät paljon aikaa leirin ulkopuolella eläinten parissa. Eläintenkesyttäjät tuntevat eläimet erittäin hyvin, ja heidän puoleensa voi kääntyä eläimiin liittyvien ongelmien kanssa. He osaavat myöskin taistella, ja osallistuvat sotiin.

​

Rakentajat  (225kp+),  heimojen uusien rakennusten, huonekalujen ja lasten lelujen rakentajat. Rakentajat myös vahvistavat leirien muureja sekä toimivat heimojen seppinä (eli takovat aseita, haarniskoita sekä työkaluja). Rakentajat ovat yleensä miespuolisia, vahvoja ja lihaksikkaita heimolaisia. Rakentajien työ on vaativaa, ja heidän koulutuksensa on rankkaa ja vaatii aikaa. Rakentajat osallistuvat taisteluihin.

Lääkärit (250kp+), ovat tärkeässä sekä kunnioitetussa ammatissa, ja he tietenkin parantavat haavoittuneet ja sairaat. Kaikista kokenein lääkäri heimossa saa arvonimen päälääkäri, ja hän on yleensä tunnettu sekä kunnioitettu henkilö heimon keskuudessa. Lääkärit saavat käyttämänsä yrtit ja lääkkeet joko luonnosta tai kasvattamalla itse. Lääkäreitä on heimoissa useita, jotta he saavat kaikki potilaat hoidettua. Yksi lääkäri voi kouluttaa vain yhtä alokasta kerrallaan. Lääkäreillä on taistelukoulutus, jota he voivat käydä myös täydentämässä jo valmistuttuaan. Siitä huolimatta he eivät osallistu sotiin taistelemalla, ellei ole pakko, vaan keskittyvät hoitamaan sitä tarvitsevia sotarintamalla. 

 

Yrittäjä: Yrittäjä on aina ammatti toisen ammatin rinnalla, eikä siihen voi kouluttautua muutakuin itse opiskelemalla. Yrittäjä-ammatin olisi hyvä liittyä jollakin tavalla henkilön pääammattiin, joka on joku ylempänä mainituista. Esimerkiksi ammatiltaan oleva soturi voi toimia vaikkapa henkivartijana, tai lääkäri voi olla yrittäjänä psykiatri, viihdyttäjä voi hankkia lisätienestejä huoraamalla. Melkein mikä tahansa kelpaa, mutta ammattien pitää sopiva TH:n keskiaikaisteemaiseen maailmaan. Jos olet kiinnostunut yrittäjyydestä, liitä hakemukseen mukaan tieto siitä, mitä ammattia hahmosi haluaisi harjoittaa yrittäjänä, ja ylläpito kertoo, sopiiko se.

Ainoastaan kylättömät vaeltajat voivat olla suoraan yrittäjiä ilman, että heillä on pääammattia. Tämä johtuu siitä, ettei heillä ole pääammattivaihtoehtoja, ja he voivat usein olla työttömiä ja elättää vain itseään. Kylättömät vaeltajat voivat yrittäjänä toimia myös jossakin heimojen tai kylien pääammatissa, ja myydä sitten palveluitaan/tuotteitaan. Tällöin vaeltaja valmistuu yrittäjäksi samalla, kun kasvaa aikuiseksi, eli saadessaan 200kp.

 

   ♦  Lisäksi on ammatteja, joissa vain NPC-hahmot toimivat.  Tällaisia ovat esimerkiksi siivojat sekä monet kauppiaat, jotka löytyvät torialueilta. NPC-hahmot voivat olla myös muunlaisia yrittäjiä, tai vaikkapa eräänlaisia tieteilijöitä, jotka yrittävät kehittää heimojen teknologiaa tai muuta toimintaa.

Erityisarvot

erityisarvot 

Johtaja (350kp+) johtaa heimoa ja hänen sanansa on laki. Johtaja edustaa heimoa tapaamisissa ja tekee kaikki tärkeät päätökset. Hän hoitaa erilaiset nimitykset, kuten lapsen nimeämisen alokkaaksi.

​

Varajohtaja (300kp+), eli johtajan oikea käsi, joka on heimoin toiseksi korkeimmassa asemassa. Varajohtaja auttaa johtajaa tekemään päätöksiä ja hoitaa tärkeitä tehtäviä. Jos johtaja on sairas tai ei muuten voi toimia johtajana, varajohtaja ottaa hänen asemansa. Varajohtajaksi valitaan aina kokenut soturi. Johtajan kuoltua tai väistyttyä asemastaan varajohtajasta tulee uusi johtaja.

 

Vanhukset (1000kp+), eli heimojen vanhimmat asukkaat. Heimon johto maksaa vanhuksille pientä tukea, jonka avulla he voivat elää, toinen vaihtoehto on elää esimerkiksi lastensa kustannuksella. Sinun hahmosi ei tarvitse koskaan joutua vanhusten pariin. Ammatista vetäytyminen on vapaaehtoista, mutta yleensä niin tapahtuu iän tuomien ongelmien takia.

bottom of page