top of page

Bestiaari

Bestiaari sisältää tiedon saarella elävistä merkillisitä eläimistä. Nämä tiedot eivät ole niin tärkeitä, mutta jos haluat hahmosi tarinaan vähän jännitystä, jonkin näistä olennoista voi toimia sen aiheuttajana. Ota kuitenkin niiden asuinpaikat ja muut huomioon, ei pimeässä ja kosteassa eläviä olentoja voi esiintyä keskellä päivää kuivalla alueella.

​

Normaaleja eläimiä, kuten kissoja, koiria ja hevosia esiintyy myös.

Navigaatio

Vaaralliset eläimet

kaikkialla esiintyvät

Mutanttisudet, tai puhekielessä vain sudet. Ne ovat aggressiiviisia ja massiivisia susia, jotka asustavat pimeillä alueilla. Niihen säkä on usein yli puolitoista metriä. Syövät lihaa. Niiden kynnet ovat paksut ja terävät, ja tassut valtavat. Jos sinulla ei ole asetta mukana ja tapaat tällaisen, olet 100% varmasti kuollut.

​

Cervusit omaavat hirven kookkaan kehon, niillä on päässään pitkät kiemuraiset sarvet, jotka pystyvät keihästämään ihmisen helposti. Ne ovat ylväitä ja itsekeskeisiä eläimiä, eivätkä kestä loukkaantumisia tai murhayrityksiä itseään kohtaan, ne suhtautuvat hyvin epäilevästi kaikkeen ja voimakkaalla ruumiillaan ja tappavilla sarvillaan tappavat mieluimmin kuin jäävät odottamaan. Cervusit viihtyvät valoisissa metsissä.

​

Mutanttikuoriaiset ovat kissan kokoisia, myrkyllisiä, aggressiivisia  kovakuoriasia, jotka hyökkäävät kimppuusi heti kun vain pystyvät. Niiden heikko kohta on maha, sillä niillä on todella vahva kuori selässä. Ne syövät lihaa, pieniä hyönteisiä ja jopa joskus toisiaan. Ne viihtyvät kosteissa ja pimeissä paikoissa. Tenebraella saattaa välillä olla ongelmia näiden kanssa, sillä ne tykkäävät tehdä pesiä luoliin.

​

Crewanit, mustat yöllä parvissa liikkuvat pienet linnut osaavat olla melkoinen riesa, sillä ne hyökkäävät aina ihmisten kimppuun kun vain saavat tilaisuuden. Lintuparvissa saattaa olla satoja lintuja, ja ne hyökkäävät yhteisvoimin häirikköjen kimppuun. Crewaneilla on inhottavan terävät kynnet ja nokat, ne tekevät jopa yllättävän suurta vahinkoa ihmiselle. Crewanit pvat päiväsaikaan nukkumassa pimeissä paikoissa, ja öisin ne lähtevät saalistamaan suurissa parvissa. Crewaneiden heikkous on kirkas valo, ja tuli, niillä pääset eroon näistä rasittavista pienistä linnuista.

​

Sapelihammasketut ovat pääasiassa nummilla elävä laji, jotka asustavat usein luolissa maan alla. Ne ovat noin kolme kertaa aikaisemmin eläneitä tavallisia kettuja suurempia. Suupielistä tulee ulos pitkät, valkoiset ja kaiken lisäksi myrkylliset hampaat. Ketut hyökkäävät jos niitä häiritsee ja varsinkin jos niillä on pentuja, ne hyökkäävät herkästi. Myrkky ei ole tappavaa, mutta sinulle nousee korkea kuume, ja saatat kokea hallusinaatioita.

​

Kimmellysetanat ovat harmittomasta nimestään huolimatta aika vaarallisia. Ne ovat pienen koiran kokoisia ja erittävät valtavan tahmeaa mutta arvokasta, kimmeltävää limaa perässään. Ne sylkevät sitä vihollista kohti ja kimmeltävä lima halvaannuttaa vihollisen ja aiheuttaa kuolettavat kivut. Vihollisen kuoltua ne yleensä syövät sen. Kimmellysetanat syövät jonkin verran kasveja, pääasiassa hyönteisiä ja lihaa. Ne elävät maan alle kaivamissaan tunneleissa mutta käyvät maan päälläkin ruokaa hakemassa. Tunnelit sijaitsevat usein kylmissä ja kosteissa paikoissa. Sen lima on arvokasta, sillä se on täydellistä myrkkyä.

​

Syöksymatelijat, pitkän käärmemäisen hännän omaava laji, joka omaa neljä lihaksikasta jalkaa, niiden avulla matelija heittää itsensä syöksyyn piilopaikastaan ja puree saalistaan. Väriltään Syöksymatelija on ruskeanvihreä, matelijan silmät ovat kellertävät. Esiintyy yleensä soisilla alueilla ja voi tehdä syöksynsä suoraan vedestä, matelija pystyy pidättämään hengitystään tarvittaessa jopa kymmeniä minuutteja. Pääravintona niillä on pienet nisäkkäät, kalatkin kelpaavat. Syöksymatelijan keho on pituudeltaan noin puoli metriä täysikokoisena, häntä noin metrin.

​

vain eteläpuolella esiintyvät

​

Caroxit ovat ihmisiä muistuttavia kahden metrin mittaisia olentoja, ne tunnistaa harmaasta, osittain valkeasta ihosta ja suipoista korvista. Olennot asuvat maan alla. Caroxien silmät ovat kokonaan valkeat. Niiden näkö on todella huono, sillä säkkipimeissä luolissa näköä ei tarvitsekaan. Ne metsästävät todella hyvän hajuaistinsa ja kuulonsa avulla. Caroxit ovat aina laihoja, niiden luut pilkottavat kalpean ihon alta ja ihon pinnalla näkyy selvästi verisuonet. Niiden raajat ovat yliluonnollisen pitkät, ne liikkuvat kaksin jaloin, mutta juoksevat käyttäen jokaista raajaansa.  Caroxit karttavat valoa, sillä se on pimeisiin luoliin tottuneille silmille liikaa. Caroxit nousevat maan pinnalle yleensä vain metsästääkseen, ja sen he tekevät aina auringon laskettua. Caroxit ovat lihansyöjiä, he voivat syödä vaikka ihmisen. Caroxit liikkuvat joko yksin tai pienissä ryhmissä. Caroxit taistelevat terävillä hampaillaan ja tappavan pitkillä kynsillään, ne saavat niillä helposti karhunkin kaulan poikki.

​

Harmaat Karhut, ovat ikään kuin normaaleja karhuja, mutta niillä on vain harmaa, tiheä turkki, ja ne ovat valtavia. Niiden säkäkorkeus on aikuisena noin 150cm-170cm, molemmilla sukupuolilla. Harmaat Karhut syövät pääasiassa lihaa, mutta myös marjat kelpaavat tälle.

​

Lohikäärme: Heimolaiset tietävät vain yhden lohikäärmeen joka on elossa. Se on sininen ja sillä on kellertävät silmät. Se asustaa kaukana heimoista, Varjomuurin toisella puolella. Useat ovat yrittäneet tappaa sen, mutta kaikki ovat epäonnistuneet. Lohikäärmeen tarkkaa sijaintia ei tiedetä, sillä kukaan ei ole palannut sen pesältä elossa. Tiedetään, että se asuu jossain Lohikäärmevuorten lähistöllä, siitä johtuukin vuorten nimi. Lohikäärme on nähty joskus lentävän taivaalla. Se ei hyökkää ihmisten kimppuun, mutta saattaa tappaa hevosia ravinnokseen.

​

Maethir: Ne ovat yleisimmin tunnettuna nimityksellä merenväki. Maethirit ovat ihmismäisiä olentoja, joiden alaruumiin tilalla on yleensä pyrstö. Ne houkuttelevat lumoavalla ulkonäöllään usein ihmisiä veteen, jossa ne tappavat heidät. Maethirit ovat älykkäitä, ja ne pitävät saaren eteläistä puolta omanaan. Niitä harvoin näkee missään muualla, kuin eteläisessä osassa saarta tai merissä uimassa. Jos he näkevät ihmisen ”heidän alueellaan”,  he yrittävät häätää, napata tai tappaa hänet.. Maethirin iho on kalpea, mutta ihmismäinen. Maethireiden pyrstöt ovat värikkäitä ja pyrstöissä on kiinni teräviä piikkejä, joilla ne taistelevat vedessä. Ne käyttävät aseinaan myös miekkoja, varsijousia (maanpäällä) ja keihäitä.  Maethireiden hiukset voivat olla melkein minkä tahansa väriset. Niiden silmien pupillit ovat mustat viirut, niin kuin kissoilla. Ne syövät samoja asioita kuin ihmiset, mutta kalaa he syövät muuta lihaa enemmän.  Merenväki pysyy useimmiten yhdessä, niillä on myös aina johtaja. Maethirit suosivat kotinaan luolastoja maan sisällä, jonne pääsee vain veden alta sisään. Kun Maethireiden iho koskettaa ilmaa, niiden kalamaiset piirteet alkavat kadota, ja heidän pyrstönsä suomut varisevat maahan. He eivät yleensä tule maalle, koska suomujen menettäminen on kivulias prosessi, ja niiden uudelleenkasvaminen kestää kauan. He voisivat asua täysin maanpäällä, mutta veden alla on turvallisempi asua, sillä eteläinen puoli on täynnä vaaroja.

Vaaralliset eläimet
Kaikkialla esiintyvät
Vain eteläpuolella esiintyvät

Vaarattomat

Palopyrtsöt, pohjaväriltään valkeat linnut, joiden siivissä esiintyy keltaisia, oransseja ja punaisia juovia. Niiden pyrstöt ovat joko punaisia tai oransseja, naarailla on punaiset ja koirailla oranssit. Niillä on mustat silmät, ja muodoltaan ne muistuttavat pulua. Laji on runsaslukuinen, ja uteliaat linnut asuvat kaikkialla, mistä vain löytävät ravintoa, ravintona linnut käyttävät siemeniä ja pieniä hyönteisiä. Palopyrstöjä metsästetään paljon hyvänmakuisen lihan vuoksi, laji pysyy elossa aktiivisen ja runsaan lisääntymisensä ansiosta. Naaras voi munia yli 300 munaa vuodessa, munat ovat erittäin maukkaita ja ravitsevia, mutta niitä on hankala hankkia, sillä palopyrstöt pesivät ihmisille ja pedoille yltämättömissä paikoissa, kuten korkeiden puiden latvoissa.

​

Koulutettavissa olevat

Mutanttikorpit ovat kuin hevosia sulilla ja kynsillä, paitsi hevosen pään tilalla on korpin pää. Osa niistä on hyvin kohdeltuina harmittomia, eli ne, jotka Corvusan heimo on kasvattanut. Corvusalaiset käyttävät näitä hevosten korvikkeina. Jos törmäät sellaiseen luonnossa noudata näitä ohjeita: Älä katso sitä silmiin. Peruuta hitaasti tarpeeksi kauas tästä ja toivo ettei se ala seurata sinua. Jos se alkaa, älä panikoi, mutta jos sinulla ole asetta, olet luultavasti kuollut. Mutanttikorpit syövät heinää, ruohoa, lihaa ja suuria hyönteisiä. Viihtyvät avoimilla alueilla, kuten kallioilla tai nummilla. Korpit ovat viisaita ja itsenäisiä olentoja, ne ovat huomattavasti hevosia älykkäämpiä. Niitä voi ostaa kaupasta (muuta → kauppa), hahmosi tarinoissasi ostaa korpin eläinten kouluttajalta.

​

Lemmikkisudet ovat hieman normaaleja susia suurempia, niiden säkä on noin metrin, ja ne ovat melkein kaksi metriä pitkiä. Lemmikkisusia voit ostaa kaupasta (muuta → kauppa), mutta hahmosi voi vaikka löytää suden metsästä, eikä käydä tarinassasi eläinten kouluttajalta hakemassa(mutta se on silti mahdollista!). Vaikka sudet ovatkin lemmikkejä, he ovat itsenäisiä, vaarallisia, ja pystyvät helposti tappamaan aseistetunkin ihmisen. Sudet pääasiassa avittavat sinua metsästyksessä ja taisteluissa, mutta on niistä hyvää seuraakin! Sudet syövät lihaa, mutta harvoin välittävät kalasta, tai marjoista.

​

Galvyrnit ovat leijonan sukulaisia, ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia verrattuna esi-isiinsä. Galvyrnien säkäkorkeus on noin 1,4 metriä. Niiden ruumis noin 2,6 metriä pitkä. Galvyrnien turkki on terveenä sileä ja kiiltävä, ja se on väriltään aina musta. Mustassa karvapeitteessä on epäluonnollisia kirkkaita pilkkuja, jotka ovat pieniä ja niitä on vain pienillä alueilla. Pilkut ovat joko vihreitä, keltaisia, valkoisia, sinisiä tai punaisia. Uroksilla on pitkä ja tuuhea harja, joka ulottuu päälaelta ja poskilta selkään ja hartioille. Harjan suurin tehtävä on pelotella muita eläimiä, mutta se myös suojaa galvyrnin kaulaa taistellessa. Uroksilla on kaksi häntää, jotka ovat molemmat pituudeltaan noin metrin. Galvyrnin hännässä on muista kissaeläimistä poiketen tupsu, jota se käyttää esimerkiksi johdattaakseen laumaansa korkeassa ruohikossa. Ne ovat laumaeläimiä, niiden laumaan kuuluu yleensä 4-10 henkeä. Galvyrneistä vahvin ja suurin uros on yleensä lauman johtaja. Ne syövät pääosin lihaa, kalaakin ja joskus marjoja, jos on pakko. Galvyrnit ovat kesytettävissä, jos aloittaa koulutuksen kun se on pentu. Galvyrnit voi kouluttaa ratsastettaviksi, ja taistelemaan käskystä. Niitä voi ostaa kaupasta (muuta → kauppa), hahmosi ei voi kuitenkaan löytää villiä pentua luonnosta ja ottaa sitä omakseen, ellei ole eläinten kesyttäjä ammatiltaan. He ostavat ne eläinten kesyttäjiltä

​

Mutanttihevonen on noin 2 metriä pitkä ja korkea, hevosta ulkonäöllisesti muistuttava otus. Ne ovat kuitenkin normaaleja hevosia agressiivisempia ja hyökkäävät ennemmin kuin pakenevat. Niiden puremissa on harvinaista bakteeria, joka aiheuttaa melkeinpä vesikauhua muistuttavaa sairautta. Mutanttihevoset ovat karmivan näköisiä, niiden silmät ovat vaaleanharmaat kuten niiden turkkikin. Niiden harjat vaihtelevat valkoisen, harmaan ja mustan eri sävyissä. Mutanttihevoset ovat lihaksikkaita ja syövät sekä lihaa että kasveja, niiden terävät takahampaat antavat niille mahdollisuuden syödä lihaa. Nämä laumaeläimet ovat kesytettävissä, mutta vain varsoina.

​

Aavelintu on vastalöydetty laji saarilla. Aavelinnut lensivät lännestä saarille Lohikäärmejuhlien aikaan, nähtyään massiivisen lohikäärmeen lentävän saaren ympärillä. Aavelinnut nimittäin muistuttavat ulkonäöltään paljon lohikäärmeitä, mutta ovat vain kotkan kokoisia ja vitivalkoisia, sekä joko kelta-, puna- tai sinisilmäisiä. Tutkijat uskovat linnun olevan kehittyneen samankaltaisesta eläimestä kuin saaren lohikäärme. Ne ovat syntyessään kananmunan kokoisia, mutta kasvavat nopeasti. Ne eivät ole ikinä ennen nähneet ihmisiä, joten eivät pelkää ihmisiä vaan ovat uteliaita, tämä tekee niistä helposti lähestyttäviä. Niiden kouluttaminen ei kuitenkaan ole helppoa, otukset ovat hyvin itsenäisiä eivätkä tottuneet ihmisen määräilyyn. Ne omistavat terävät hampaat ja samankaltaisen kuonon kuin lohikäärmeellä, eli niillä ei ole nokkaa, sillä ne käyttävät hampaitaan saaliseläinten metsästämiseen. Pienestä koostaan riippumatta ne eivät ole avuttomia, vaan parvissa liikkuvat aavelinnut voivat tappaa jopa Galvyrnin.

Vaarattomat
Koulutettavissa olevat
bottom of page