
Rituaalit
Rituaalit ovat tärkeitä silloin, kun hahmosi nousee eri arvoon, joten lue nämä rituaalit tarkemmin kun näin tapahtuu (kun hahmostasi tulee alokas, kun hän nousee ammattinsa tai kun hänestä tulee varajohtaja/johtaja).
​
Heimoille on kehittynyt rituaaleja, joiden mukaan toimitaan tietyissä tilanteissa. Jokainen heimolainen oppii elämänsä aikana, miten rituaalien aikana tulee toimia. Johtaja toimittaa rituaalit ja johtaa niitä. Rituaalit suoritetaan johtajan talon edessä ulkona, jossa on yleensä jonkinlainen lava. Jos koko heimolla on yhteinen talo, rituaalit suoritetaan alakerrassa sijaitsevassa salissa.
​
Rituaaleihin ei kutsuta koko heimoa, vaan ilmoitus suoritettavasta rituaalista löytyy heimon yhteiseltä ilmoitustaululta (johtajan talon lähettyvillä) ja paikalle saapuvat ne, jotka ovat kiinnostuneita näkemään rituaalin ja siihen osallistuvat henkilöt. Yleensä paikalla ovat ainakin rituaaliin osallistuvien perhe ja vanhemmat. Rituaaleissa nimitetään yleensä useampia kerralla, sillä rituaaleja ei järjestetä vain yhden henkilön nimityksen vuoksi, ellei kyse ole esimerkiksi johtajan nimityksestä.
​
Rituaalit eivät mene aina täysin näiden sanojen mukaan, mutta sama idea niissä kuuluu olla.
Navigaatio
Alokkaaksi nimitys
Johtaja: "Alokkaat, olette täyttäneet 16 vuotta, joten on aikanne ryhtyä kouluttautumaan ammattiin."
Johtaja astuu ensimmäisenä vuorossa olevan lapsen kohdalle.
Johtaja: "[Lapsen koko nimi], mihin ammattiin haluat kouluttautua?"
Lapsi: "Haluan kouluttautua [ammatin nimi]."
Johtaja: "Tahtosi käy toteen ja toivotan sinulle onnea ammattisi opiskeluun. Kouluttajaksesi ja ohjaajaksesi saat [kouluttajan nimi]."
Johtaja toistaa saman jokaisen nimitettävän lapsen kohdalla.
Johtaja: "Nyt teillä jokaisella on kouluttaja, joka huolehtii kaikilla tavoilla ohjaamisestanne ja neuvomisestanne, kunnes koulutuksenne on päätöksessä. Ette ole kuitenkaan virallisesti alokkaita, ennen kuin olette saaneet heimomme merkin ihoonne."
Johtaja, lapset sekä heidän kouluttajansa siirtyvät sisätiloihin/pois muiden luota. Johtaja tatuoi jokaiselle lapselle merkin vasemman olan taakse. Tämän jälkeen he palaavat takaisin muiden luo.
Johtaja: "Nyt olette virallisesti alokkaita."
Alokkaat kättelevät johtajaa perinteen mukaisesti ja sen jälkeen siirtyvät kouluttajiensa luokse.
​
Heimojen vanhoihin perinteisiin kuuluu myös se, että alokas viettää nimityksestään seuraavat 24 tuntia kouluttajansa kanssa ulkona heimon leiristä. Heillä saa olla mukaanaan vain omat vaatteensa sekä johtajalta saatavat kaksi puukkoa ja hätätorvi (jos toinen sairastuu, kimppuun hyökätään tms.). Perinteen tarkoituksena on vahvistaa kouluttajan ja alokkaan välistä sidettä. Yleensä kaksikko rakentaa leirin jonnekin sopivaan paikkaan ja 24 tunnin jälkeen joku hakee heidät takaisin leiriin.
Jos alokas kouluttautuu kahteen ammattiin, rituaalissa toimii kaksi kouluttajaa yhden sijaan. Alokas siis menee 24 tunnin ajaksi molempien kouluttajiensa kanssa leirin ulkopuolelle.
​
​
Ammattiin nimeäminen
Johtaja: "Alokkaat, olette kouluttautuneet ahkerasti ammattejanne varten, ja kouluttajanne ovat myöntäneet teidän olevan valmiita ammatteihinne."
Johtaja astuu ensimmäisenä vuorossa olevan alokkaan kohdalle.
Johtaja: "[Alokkaan nimi], oletko valmis astumaan ammattiisi ja toimimaan sen perusteiden mukaan?"
Alokas: "Olen (valmis)."
Perinteen mukaan johtaja kysyy saman kysymyksen jokaiselta alokkaalta.
Johtaja: "Minä, [heimon nimi] heimon johtaja, [johtajan nimi] annan teille luvan harjoittaa ammattejanne. Olkaa uskollisia heimollenne ja toimikaa sen parhaaksi."
Uudet soturit kumartavat ja sanovat: "Palvelen heimoani kunnialla."
​
Seremonia on ohi, ja yleensä perhe ja ystävät onnittelevat rituaaliin osallistunutta.
​
​
kouluttautuminen ammattiin aikuisena
Erityistä seremoniaa ei pidetä, vaan koulutettava pyytää johtajalta lupaa kouluttautua toiseen ammattiin ja johtaja nimeää hänelle kouluttajan. Koulutettavan on kerättävä saman verran kokomuspisteitä koulutuksen aikana kuin joutuisi keräämään alokkaanakin.
​
​
Johtajaksi nimeäminen
Heimon varajohtaja kutsuu koko heimon koolle puhaltamalla (tai joku muu puhaltaa) suureen torveen, jonka ääni on merkki kokoontumisesta. Heimolaisten saavuttua paikalle varajohtaja pitää lyhyen puheen, jossa ilmoittaa, miksi entistä johtajaa ei enää ole (kuolema, väistynyt vapaaehtoisesti, sairaus, kadonnut).
​
Sitten hän sanoo: "Minä [heimon nimi] varajohtaja astun [ex-johtajan nimi] tilalle, ja lupaan tuoda heimolle [valitse mitä, esim. onnea, vaurautta] ja [valitse mitä]."
​
Tämän jälkeen tai viimeistään seuraavana päivänä uuden johtajan tulee nimetä uusi varajohtaja (ks. seuraava nimitys).
​
​
Varajohtajaksi nimeäminen
Johtaja saa itse valita varajohtajan heimon sotureiden joukosta. Jos jostakin syystä johtaja on kuollut ennen kuin kerkeää nimetä uutta varajohtajaa, heimolaiset äänestävät.
​
Johtaja: "Minun on aika valita uusi varajohtaja, joka myöhemmin ottaa minun paikkani. Päätökseni johdosta, [uuden varajohtajan nimi] nousee tälle paikalle."
Uusi varajohtaja menee johtajan luokse, kättelee tätä nyökäten kunnioittavasti ja menee seisomaan johtajan oikealle puolelle. Heimolaiset yleensä osoittavat suosiotaan taputtaen.
​
​
Kuolemat
Kuolemien sattuessa ei pidetä johtajajohtoisia seremonioita, vaan läheiset ihmiset hautaavat kuolleen ja pitävät keskenään muistotilaisuuden niin halutessaan. Johtajan tehtävä on vain huolehtia, että kuolemasta ilmoitetaan ilmoitustaululla. Jos kyseessä on johtajan kuolema, pidetään isommat hautajaiset joissa koko heimo on mukana. Perinteen mukaan johtajat haudataa kukkakimppukäsissään. Kuusikukkaisen kimpun jokainen erilainen kukka merkitsee yhtä heimoa.
​
Syntymät
Lapsen syntymästä ei ilmoiteta koko heimolle, vaan lapselle voidaan pitää nimenantojuhla lähisuvun ja ystävien kanssa. Yleensä juhlaan kuuluu lapsen nimen (ja sukupuolen) ilmoittaminen ja tietenkin juhlaruoka. Riippuu perheestä, halutaanko juhlaa pitää ollenkaan.
​
Häät
Häätkään eivät ole muiden heimolaisten elämään vaikuttava asia. "Pappina" toimii joku avioparin läheinen, yleensä vanhempi henkilö, tai mahdollisesti jonkun uskonnon kunnioitettu seuraaja. Seremonia on aika samanlainen kuin oikeassa elämässä siellä ruudun toisella puolen. Yleensä on tapana pitää juhlat seremonian jälkeen, joihin on kutsuttu avioparin suku ja lähimmät ystävät on kutsuttu.
​
​
Heimojen väliset kokoontumiset
Niissä käydään kun jonkun heimon johtaja julistaa sen tarpeelliseksi. Hän lähettää sotureillaan kutsut muille johtajille, kutsuissa lukee päivämäärä ja kellonaika, milloin kokoontuminen tapahtuu. Kokoontuminen tapahtuu Tasapainon Puulla sijaitsevassa rakennuksessa. Kokoontumisia pidetään, jos yritetään estää sota, joku luonnonkatastrofi tapahtuu, tai joku heimo tarvitsee toisilta apua.
​
​